Mikä on kaksoisura?
Termin taustalla on ajatus siitä, että urheilijan elämä ei rajoitu pelkästään urheiluun; hänellä voi olla muitakin tärkeitä velvoitteita ja tavoitteita. Kaksoisura parhaimmillaan toteutettuna tukee urheilijan hyvinvointia ja identiteetin rakentumista. Se vähentää riskiä, että urheilu-uran aikana tai sen päättyessä urheilija kokee tyhjiötä tai epävarmuutta tulevaisuudestaan. Suomalainen kaksoisuramalli alkaa yläkouluvaiheesta ja jatkuu aina huippu-urheilu-uran päättymisen jälkeiseen urasiirtymään. Kaksoisura-ajattelu pohjautuu EU:n Dual Career -linjauksiin.
Yksilöllisyys kaiken ytimessä
Jokaisen urheilijan tilanne on erilainen, valmentajan tulisi ymmärtää urheilijan yksilölliset tarpeet, tavoitteet ja resurssit kaksoisuran tai ylipäätään elämänsä suhteen. Kaksoisura tukee parhaimmillaan urheilutuloksen tekemistä. Oleellista on löytää jokaisen urheilijan kohdalla hänen tilanteeseensa se paras malli. Joidenkin kohdalla paras tapa on toteuttaa kaksoisuran osia (urheilua ja opiskelua tai muuta työtä) samanaikaisesti rinnakkain. Silloinkin välillä voi olla hyvä panostaa enemmän urheiluun opintojen tai muun työn kustannuksella tai toisinpäin, mutta tämä tulee tehdä suunnitellusti. Joissain tapauksissa paras tapa toteuttaa kaksoisuraa on toteuttaa eri osiot suunnitelmallisesti peräkkäin. Mikäli urheilijan on paras keskittyä pelkästään urheilemiseen, tulee esimerkiksi opintoasioita tai urheilu-uran jälkeistä aikaa muuten miettiä jollain tasolla tai tehdä jonkinlaista suunnitelmaa jo urheilu-uran aikana.
Kaksoisuran onnistuminen edellyttää vahvaa itsetuntemusta urheilijalta. Urheilijan on hyvä oppia tunnistamaan omia voimavarojaan, motivaatiotekijöitään ja tarpeitaan. Samalla valmentajan on tunnettava urheilijansa – ei vain fyysisinä suorittajina, vaan ajattelevina, tuntevina yksilöinä. Näin voidaan yhdessä valita sopivimmat tavat yhdistää urheilu ja muu elämä. Erilaiset kaksoisuran toteutusmallit voivat kaikki olla toimivia – oleellista on, että valinta tukee urheilijan hyvinvointia ja tavoitteita.
Toiset urheilijat nauttivat selkeästä rakenteesta ja kaipaavat arkeensa ajoittain tiukkaakin aikataulusta, kun taas toiset kaipaavat enemmän joustavuutta ja väljyyttä arkeensa. Toiset saavat opiskelusta tai muusta työstä tärkeää vastapainoa urheilu-uralle, kun taas toiset voivat kokea useamman palikan yhdistämistä arjessa stressaavana ja voimavaroja syövänä. Tämä tarkoittaa, että kaksoisuran tukemisessa ei ole yhtä oikeaa mallia, vaan tarvitaan yksilöllisyyttä ja vuorovaikutusta.
Valmentajan merkitys urheilijan kaksoisuralla
Valmentajalla on merkittävä vaikutus siihen, millaiseksi urheilijan arki muodostuu. Valmentaja voi halutessaan tukea kaksoisuran toteuttamista. Kaksoisura-ajattelu ei ole irrallinen teema, vaan keskeinen osa ihmislähtöistä ja kokonaisvaltaista valmennuskulttuuria. Se liittyy suoraan siihen, miten urheilijan hyvinvointi, jaksaminen ja identiteetti huomioidaan arjessa. Kaksoisuran tukeminen on osa laadukasta valmennusta, jossa ihminen tulee ennen tulosta. Tai toisaalta, kaksoisura-ajattelu voi tähdätä myös urheilutuloksen optimoimiseen.
Miten valmentaja voi käytännössä tukea urheilijan kaksoisuraa?
- Ota selvää ja pysy kartalla. Kysy urheilijan muusta elämästä – opinnoista, töistä, aikatauluista ja jaksamisesta. Tämä osoittaa kiinnostusta ja rakentaa luottamusta.
- Ole joustava. Tee suunnitelmia yhdessä urheilijan kanssa yhdessä. Aikataulujen ja kuormituksen yhteensovittaminen auttaa ennaltaehkäisemään ylirasitusta ja stressiä.
- Tunnista siirtymävaiheet tai muut kuormittavat jaksot. Esimerkiksi uusi koulu tai työpaikka, koeviikko, työharjoittelujakso, valmistuminen tai toisaalta stressi muussa elämässä, kuten ihmissuhteissa, voivat kuormittaa urheilijaa. Näissä hetkissä ymmärrys ja tuki ovat erityisen tärkeitä. Näissä kohdissa kannattaa tarvittaessa muokata harjoitusohjelmaa.
- Motivoi ja tue. Arvosta kaksoisuraa. Viesti, että opiskelu tai työ eivät ole uhkia urheilu-uralle, vaan voivat olla jopa sen voimavara. Auta urheilijaa pohtimaan juuri hänelle paras tapa toteuttaa kaksoisuraa.
- Hyödynnä resursseja ja tee yhteistyötä muiden kanssa. Tukea kaksoisuran toteuttamiseen voi saada monelta taholta. Esimerkiksi urheiluoppilaitokset tai urheiluakatemiat tarjoavat asiantuntijatukea urheilijoille. Myös valmentajan on hyvä olla tietoinen näistä rakenteista ja osaltaan kannustaa urheilijaa hyödyntämään saatavilla olevaa tukea oman kaksoisuran tueksi.
- Tee työtä pitkäjänteisesti. Rakenna urheilijan kanssa pitkän aikavälin suunnitelmia, jossa otetaan urheilun rinnalla huomioon elämän eri osa-alueita.
Päijät-Hämeen Urheiluakatemia on laatinut työkalun valmentajalle urheilijan kaksoisuran tukemista varten. Siinä otetaan kantaa esimerkiksi siihen, mitä valmentajan tulee tietää kaksoisurasta ja kuinka valmentaja voi urheilijan kaksoisuran toteuttamista tukea. Työkalusta löytyy myös seikkaperäisempiä vinkkejä, esimerkiksi kysymyksiä ja neuvoja keskustelun tueksi. Työkalu löytyy täältä: Valmentajan kaksoisuraosaaminen by Eero-Pekka Auvinen on Prezi
Kirjoittanut: Johanna Ylinen
Kirjoittaja on Päijät-Hämeen Urheiluakatemian toiminnanjohtaja (Master of Sports / liikunnanohjaaja YAMK, JET, VAT, AmO)
Lähteitä:
Nikander, Aku. 2022. Valintavaiheen kaksoisura – kansainvälinen tutkimuskatsaus. Suomen Olympiakomitea.
Suomen Olympiakomitea. Internetsivusto. Kaksoisura – urheilun ja muun elämän yhdistäminen. Katsottu 28.5.2025. https://www.olympiakomitea.fi/palvelumme/urheilijoille/kaksoisura-urheilun-ja-muun-elaman-yhdistaminen/
Päijät-Hämeen Urheiluakatemia. Internetsivusto. Kaksoisura. Katsottu 28.5.2025. https://urheilijanurapolku.fi/kaksoisura/