Hyvinvointiosaaminen - työelämän kilpailuetu

22 elokuu 2025
Hyvinvointiosaaminen on organisaatioiden piilotettu voimavara. Tästä blogista saat ajatuksia siitä, miksi hyvinvointiosaaminen kannattaa nostaa strategiseksi voimavaraksi.

Millaisista ihmisistä teidän työyhteisönne koostuu? Yleisesti on hyvin tiedossa, että menestyvä organisaatio tarvitsee energisiä, motivoituneita ja aikaansaavia ihmisiä. Mitä tapahtuu, jos työyhteisön yksilöiden hyvinvointiosaaminen ei ole parhaalla mahdollisella tasolla? Henkilöstötuottavuus laskee, motivaatio hiipuu ja tavoitteiden saavuttaminen vaikeutuu merkittävästi. 

Ei siis ole sattumaa millaiset yksilöt liihottavat päivästä toiseen työpaikalle täynnä työvirettä. Kyseiset henkilöt ovat taidokkaita johtamaan itseään. Mitä enemmän edellisen kaltaisia yksilöitä työyhteisöstä löytyy, sitä kilpailukykyisempi kyseinen organisaatio on. 

Hyvinvoinnin johtolanka 

Nykypäivän modernissa työelämässä valitettavan moni painii oman jaksamisensa parissa – eikä kyse ole aina pelkästä kiireestä tai työkuormasta. Kuormittumisen taustalta löytyy usein osaamisvajetta oman hyvinvoinnin johtajuudessa. Kun uni jää vähiin, ruokailu on epäsäännöllistä ja liikkuminen olematonta, alkavat energiatasot laskea ja keskittyminen herpaantuu. Tällöin on vaikea ylläpitää motivaatiota ja saada aikaiseksi sellaisia toimintaa, joita tavoitteet työssä ja vapaa-ajalla edellyttävät. 

Hyvä asia on se, että oman hyvinvoinnin johtaminen on taito. Ja taito on asia, jota voi aina kehittää. Kun ihminen oppii tunnistamaan voimavaransa ja säätelemään kuormitustaan, hän saa käyttöönsä enemmän energiaa ja paremman keskittymiskyvyn. Tämä ei ainoastaan helpota arjen hallintaa, vaan mahdollistaa myös toimivien tavoitteiden rakentamisen sekä lisää merkityksellisyyden kokemusta päivittäisten tekojen tasolla. Kun osaaminen vahvistuu, on onnistuminen missä tahansa asiassa todennäköisempää. 

 

“Oman hyvinvoinnin johtaminen on taito, jota voi aina kehittää” 

 

Onnistumisen anatomia 

Osaava oman hyvinvoinnin johtaja hallitsee, riittävän hyvällä tasolla, kolme keskeistä taitokokonaisuutta. 

Avainkäsite asioissa onnistumiseen on energia, jonka keskiössä ovat kokonaiskuormituksen hallinnan taidot. Näiden taitojen avulla opitaan tunnistamaan stressitekijöitä, ylläpitämään hyvää vireystilaa ja varmistamaan palautuminen sekä valveillaolo- että uniaikana. 

Tavoite- ja motivaatiotaitojen avulla rakennetaan ikään kuin silta unelmien ja toteutuksen välille. Niiden ytimessä on tekemiseen sitoutuminen, joka on vahvasti kytköksissä kykyyn rakentaa itselle merkityksellisiä ja omaan elämäntilanteeseen sopivia tavoitteita. 

Aikaansaamisen taito edellyttää edellisten lisäksi etenkin itseluottamusta ja kykyä ylläpitää fokus häiriötekijöistä huolimatta. Itseluottamus kasvaa jokaisesta onnistumisesta ja fokuksen säilymistä tukee muun muassa itselle sopivan työskentelyrytmin löytäminen. 

Asioissa onnistuminen ei siis ole sattuman kauppaa. Kyse on taidoista, joissa me kaikki voimme kehittyä. 

 

“Osaava oman hyvinvoinnin johtaja hallitsee kolme keskeistä taitokokonaisuutta” 

 

Kohti kilpailuetua 

Ensiaskel kohti entistä parempaa (työ)hyvinvointia alkaa pienestä päätöksestä – oletteko valmis ottamaan sen? Jos haluatte vahvistaa henkilöstönne hyvinvointiosaamista ja organisaationne tuloskuntoa käytännönläheisesti ja vaikuttavasti, tutustukaa Hyvinvointikoulun Löytöretkiä onnistumisiin® -hyvinvointiohjelmaan - ja varatkaa yhteinen aika Hyvinvointikoulun kehittäjän ja koulutusvastaavan kanssa: 

 

Janne Mustonen 
044 546 6847 
janne.mustonen@kolmekampusta.fi 

 

Hyvinvointiosaamisen kehittäminen ei ole vain työntekijöiden etu – se on koko organisaation kilpailuetu. Sijoittamalla henkilöstön hyvinvointiosaamista kehittävään koulutukseen sekä työyhteisö että työnantaja saavat paremman mahdollisuuden elää energisempää, sitoutuneempaa ja tuloksekkaampaa elämää. 

Työntekijän näkökulmasta kouluttautuminen on hyvinvointietu, joka mahdollistaa paremmat taidot: 
 👉 oman elämän kokonaiskuormituksen hallintaan (energisempää) 
 👉 itselle merkityksellisten tavoitteiden rakentamiseen (sitoutuneempaa) 
 👉 omien unelmien entistä todennäköisempään toteutumiseen (tuloksekkaampaa) 

Työnantajan näkökulmasta kouluttaminen on kilpailuetu, joka vaikuttaa suoraan ja välillisesti: 
 👉 parempaan työvireeseen ja asiakaskokemukseen (energisempää) 
 👉 tiimihenkeen sekä työnantajan ja brändin vetovoimaan (sitoutuneempaa) 
 👉 henkilöstötuottavuuteen sekä monenlaisiin kustannussäästöihin (tuloksekkaampaa) 

“Hyvinvointiosaamisen kehittäminen ei ole vain työntekijöiden etu – se on koko organisaation kilpailuetu” 

Kuvat: Kolmen kampuksen Hyvinvointikoulu 

Kirjoittaja: Elina Jouhi 

Tags