Kolmen kampuksen urheiluopisto toimii partnerina 2025 tammikuussa alkaneessa Genderwise hankkeessa, jonka tavoitteena on edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa urheilun parissa ja kehittää nuorten naisurheilijoiden koulutusmahdollisuuksia.
Tammi-toukokuun aikana kuudessa maassa (Suomi, Bosnia&Hertsegovina, Kroatia, Kreikka, Portugali ja Ukraina) toteutetussa hankkeen haastattelututkimuksessa havaittiin, että nuoret naisurheilijat kokevat ympäristössään useita esteitä urheiluun liittyvän uran rakentamisessa, kuten sukupuolistereotypioita, resurssien epätasa-arvoa, psykologista painetta sekä naispuolisten roolimallien puutetta. Monet ovat kiinnostuneita johtajuudesta ja valmentamisesta, mutta käytännön mahdollisuudet ovat rajallisia. Etenemistä rajoittavat mm kulttuuriset normit sekä epäselvät urapolut – useimmilla ei ole ollut tilaisuutta toimia johtotehtävissä ja vastaajat peräänkuuluttavat mentorointia, koulutusta ja naispuolisia esikuvia.
Tietopohjan tueksi haastateltiin myös urheilun parissa toimivia asiantuntijoita, joiden perusteella on tunnistettavissa sukupuolten välisen tasa-arvon edistymistä mutta selkeitä puutteita, kuten naisten aliedustus päätöksenteossa ja teknisissä tehtävissä, sekä epälineaarinen urakehitys. Tasa-arvopolitiikkaa on olemassa, mutta täytäntöönpano on heikolla tasolla ja rakenteellista tukea kaivataan.
Hankkeen ensimmäisenä tuotoksena syntynyt suositusraportti nostaa esille edellämainittuja asioita, sekä mentorointi- ja koulutusohjelmien tarvetta, jolle on myös kohdennettua rahoitusta. Genderwise –hankkeen seuraavassa vaiheessa rakennetaan kaikille avoin sähköisellä alustatalla toimiva interaktiivinen koulutusohjelma, joka pyrkii vastaamaan näihin tarpeisiin.