Keskiviikkoaamupäivä Pajulahti-hallissa oli täynnä vilkasta kisatunnelmaa, kun Hippo Para -yleisurheilukisojen non stop -pisteiden ja sokkopingiksen lisäksi pidettiin Para Junior Games -kisojen avajaiset. Monilla kisaohjelman ulkopuolisilla lajikokeilupisteilläkin riitti vilskettä.
Ensimmäisen kisapäivän iltapäivästä osallistujat jakautuivat maalipalloon, bocciaan sekä tänä vuonna ensimmäistä kertaa ohjelmassa mukana olleeseen suunnistukseen.
– Olen kokeillut pyörätuolikelausta, ammuntaa ja ratsastusta. Seuraavaksi menen turbokeihäänheittoon, luettelee Niklas ensimmäisen aamupäivän suoritusten jälkeen. Hänet nähtiin myöhemmin mukana myös boccian joukkuekilpailussa.
Niklas on yksi monista tänä vuonna ensimmäistä kertaa kilpailuihin osallistuvista kisaajista. Nuori kertoo iloisena tulevansa mielellään uudestaan ensi vuonna.
Yleisurheilukisoissa lajipisteitä kiersi myös Tiia, joka osallistui Para Junior Games -tapahtumaan nyt toista kertaa.
– Tänään olen kokeillut jo sokkopingistä ja ampumista. Olen jo ajatellut, että tulen tänne taas ensi vuonna.
Aiempien vuosien tapaan myös tänä vuonna Para Junior Games -kilpailuja on ollut mahdollistamassa usea yhteistyökumppani: OP Pohjola, CGI ja Lahden kaupunki.
Tapahtuman vapaaehtoisina ahkeroivat tällä kertaa Kolmen kampuksen urheiluopiston opiskelijoiden rinnalla OP:n ja CGI:n työntekijät.
– Kaikille vapaaehtoisille toimitsijoille, taustajärjestäjille ja myös taloudellisille mahdollistajille valtavat kiitokset! Olette ratkaiseva tekijä siinä, että pystymme tarjoamaan tämän matalan kynnyksen kisamahdollisuuden näin suurelle joukolle osallistujia. Mahtavaa, että olemme saaneet osallistujamäärän kasvuun nyt toisena vuonna uudella paikkakunnalla, kiittää kilpailujohtaja Henry Manni.
Toinen päivä vilahti salibandyn ja uinnin merkeissä
Torstaiaamupäivästä nähtiin osallistujamäärältään tapahtuman toisiksi suurin lajitapahtuma heti yleisurheilun jälkeen, kun noin kuudestakymmenestä lapsesta ja nuoresta koostuva salibandyturnaus oteltiin neljässä eri sarjassa. Kävelevien sarjat käytiin Pajulahden liikuntahallissa ja sekasarjat päärakennuksen palloilusalissa.
Liikuntahallissa pelasivat lasten sarjassa Madeleine ja Maisa Helsingistä sekä Laara Vantaalta. Kolmikko sijoittui sarjassaan hopealle.
– Olin täällä viime vuonnakin, muttemme saaneet palkintoa. Nyt iloitsen, että tultiin hopealle! Kertoo Maisa pelien tunnelmista.
– Olin myös viime vuonna, ja on ollut kivaa, Laara kuvaa.
Madeleine oli kolmikon ensikertalainen, mutta kertoo aikovansa osallistua uudestaan ensi vuonna.
"Tuntuu menneen hyvin"
Valteri-koulu Onervan oppilaat osallistuivat tänäkin vuonna tapahtumaan. Heistä muun muassa Roope, Tabarak ja Joni pelasivat aamupäivän aikana nuorten sekasarjaan turnauksessa palloilusalin puolella.
–Tuntuu menneen hyvin! Mutten vielä tiedä miten menee kokonaisuudessaan, sillä päivä ei vielä päättynyt. Oon samaa mieltä! Joni ja Roope kuvailivat pelien kulkua.
Kolmikolle salibandy on jo tuttu laji, ja Roope ja Tabarak kertovatkin pelaavansa myös vapaa-ajallaan.
Torstai-iltapäivän ohjelmassa ollut uinti koostui yksilökilpailujen lisäksi myös joukkueina uitavasta uintiviestistä. Yksilökilpailuissa selkä- ja vapaauintilähtöjen rinnalle muodostettiin oma apuvälineuinti-nimeä kantava sarja mahdollistamaan osallistumisen yhä useammalle kävijälle.
Teksti: Suomen Paralympiakomitea
Kuvat: Soldeman Oy /Pasi Rahikka