Melonta tarjoaa virkistävän tavan liikkua ja kokea luonto aivan uudesta näkökulmasta. Vesillä maisema avautuu läheltä, mieli rauhoittuu ja koko keho pääsee töihin kuin huomaamatta. Luonnossa oleskelu voi auttaa palautumaan stressistä, lisätä energiaa ja kohentaa mielialaa.
Kolmen kampuksen urheiluopistolla melontaa pääsee kokemaan järviluonnon keskellä. Kisakalliossa melontamaisemana toimii Etelä-Suomen suurin järvi Lohjanjärvi. Pajulahdessa vesille suunnataan kirkasvetisen Iso-Kukkasen laineille.
Melontatekniikka tutuksi käytännössä
Ennen vesille lähtöä tutustutaan melonnan perusteisiin ja harjoitellaan turvallista toimintaa. Osallistujat saavat opastusta muun muassa hyvään melonta-asentoon, melan käyttöön, kajakin tai kanootin ohjaamiseen sekä yhdessä toimimiseen vesillä. Aikaisempaa melontakokemusta ei tarvita, vaan tekniikka tulee tutuksi käytännössä ammattitaitoisen ohjaajan opastuksella.
Kisakalliossa melonta voidaan toteuttaa ryhmän toiveiden mukaan kajakeilla, avokanooteilla tai suurkanooteilla. Melojilta edellytetään uimataitoa, ja päälle tarvitaan säänmukainen, mahdollista kastumista kestävä vaatetus.
Pajulahdessa ryhmä voi meloa kajakilla tai packraftilla saareen. Perillä rauhoitutaan ja tehdään maaston muotoja hyödyntäviä metsäjoogaliikkeitä, jotka kehittävät lihaskuntoa, kehonhallintaa ja liikkuvuutta. Toteutus sopii enintään kahdeksan hengen ryhmälle.
Kokouspäivä voi jatkua järvellä
Melonta sopii hyvin osaksi laajempaa yrityspäivää. Aamupäivän kokouksen tai työpajan jälkeen vesille lähteminen tarjoaa virkistävän vaihdoksen istumiseen ja keskittymistä vaativaan työskentelyyn.
Päivän kokonaisuuteen voidaan yhdistää ryhmän tarpeiden mukaan myös ruokailuja, muita aktiviteetteja ja yhteistä rentoutumista. Näin kokous-, virkistys- tai työhyvinvointipäivästä rakentuu tasapainoinen kokonaisuus, jossa työskentely, liike ja yhdessäolo tukevat toisiaan.
Tartu melaan ja vie tiimisi katsomaan työpäivää uudesta näkökulmasta.